|
Suomiherkkuja Chiang Maista, Thaimaasta
Chiang Maissa, Pohjois-Thaimaan pääkaupungissa leivotaan
oikeaa suomalaista taikinajuurella hapatettua ruisleipää. Tämän
lisäksi aika ajoin valmistuu karjalanpiirakoita sekä lihapiirakoita.
Ruisleipää paistetaan vähintään kerran viikossa, sunnuntai-iltana.
Piirakoita tehdään tilausten perusteella.
Valmiit tilaukset voi
joko noutaa paikan päältä "kotileipomostamme" tai sitten ne viedään paikalliseen
Suomi-baariin (S&T Bar and Restaurant) noudettavaksi.
Jos asut tai vierailet Chiang Main tienoilla ja Suomi-ruoat kiinnostavat,
ota yhteyttä tällä lomakkeella tai sähköpostitse!
Leipää postitse
Huhtikuun 2009 lopusta lähtien olemme lähettäneet ruisleipiä viikottain EMS pikapostina
kaikkialle Thaimaahan. EMS paketti on edullinen ja toimiva lähetysmuoto. Paketit toimitetaan
ovelle asti ja lähetyksen kulkua voi seurata postin internet-sivujen kautta.
Ann's Bakeryn ruisleipien käyttäjäkuntaa löytyy Chiang Main lisäksi
nyt jo yli kolmenkymmenen postinumeron alueelta.
Posti hoitaa lähetyksen perille esim. Bangkokin alueelle noin vuorokaudessa ja
etäämmällä sijaitseviin kohteisiin (esim. Pattaya, Phuket, Hua Hin,
Khon Kaen) aikaa kuluu kaksi vuorokautta.
Karjalanpiirakoita voidaan toimittaa osoitteisiin, joihin jakelu kestää 24h.
Lihapiirakoita on toistaiseksi saatavissa vain Chiang Main alueella.
Kuinka näitä saa tilattua?
Ruisleipää paistetaan joka sunnuntai-iltana ja postitoimitukset lähtevät
eri puolille Thaimaata maanantai-aamuna. Tällä vakiovuorolla toimitetaan kaikenkokoisia
tilauksia, yhdestä vuokaleivästä lähtien. Kun tilaat lauantaihin klo 17 mennessä,
ehtii tilauksesi mukaan maanantai-aamun lähetyserään.
Jos kertatilaus on vähintään 8 kpl 500g ruisvuokaa tai 32 kpl "reissumies"
tyylisiä annospaloja - ne voidaan tehdä ja toimittaa minä päivänä
tahansa. Huomaa kuitenkin, että ruisleivän valmistus alkaa hapanjuuren teosta ja
siihen menee noin yksi vuorokausi. Toimitusaika ruisleiville on siis käytännössä
kaksi vuorokautta + postikuljetus. Viikonlopun yli ei EMS postia kannata lähettää
joten 24h kohteisiin mahdolliset lähetyspäivät ovat maanantaista torstaihin
ja 48h kohteisiin maanantaista keskiviikkoon.
Jos teet leipätilauksesi sähköpostitse, ilmoita tarkka toimitusosoite
ja mielellään myös puhelinnumero mistä tavoittaa.
Vahvistamme tilauksesi sähköpostitse ensi tilassa.
Kun paketti on postissa, saat EMS seurantakoodin
jolla lähetyksen kulkua voi seurata "reaaliajassa" netistä.
Lähetysilmoituksen mukana tulee myös lasku
pankkiyhteyksineen tilisiirtoa varten.
| Tuote | Koko n. | Hinta/Kpl | Minimierä* | Tekoaika |
| Ruisleipä |
500g vuoka |
70b |
8 kpl |
48h |
| Reikäleipä |
500g |
100b |
8 kpl |
48h |
| Reissumies |
100g-120g |
25b |
32 kpl |
48h |
| Karjalanpiirakka |
60g |
15b |
50 kpl |
12h |
| Lihapiirakka |
150g-180g |
40b |
20 kpl |
12h |
*) Minimierä joka tehdään samantien. Pienemmät tilaukset tehdään sunnuntai-iltana/yönä ja lähetetään maanantai-aamuna. Piirakoilla ei vakiovuoroa eli niitä tehdään kun tilausmäärä täyttyy.
Postitoimitettujen 500g ruisvuoka-leipien hintaesimerkit:
1 kpl 70b postitus 62b pakkaus 12b yht. 144b (á 144b)
2 kpl 140b postitus 77b pakkaus 12b yht. 229b (á 115b)
4 kpl 280b postitus 107b pakkaus 20b yht. 407b (á 102b)
Linkit
EMS lähetysseuranta
Seurantakoodi on muotoa EHxxxxxxxxxTH, EGxxxxxxxxxTH tms. (2 kirjainta, 9 numeroa, 2 kirjainta)
Thaimaan EMS postin hintalaskuri
THAI-klupi ry:n keskustelupalstalta löytyy viestiketju ruisleipien
lähetyskokeiluista vastaanottajien kommentteineen (vaatii rekisteröinnin):
Ruisleipää? - testaajia tarvitaan
Ruisburgeri à la S&T Bar&Restaurant, Chiang Mai
|
|