|
Suomiherkkuja Chiang Maista, Thaimaasta
Chiang Maissa, Pohjois-Thaimaan pääkaupungissa leivotaan
oikeaa suomalaista taikinajuurella hapatettua ruisleipää. Tämän
lisäksi teemme myös karjalanpiirakoita sekä lihapiirakoita.
Ruisleipää paistetaan vähintään kerran viikossa, sunnuntai-iltana.
Piirakoita tehdään tilausten perusteella.
Valmiit tilaukset voi noutaa paikan päältä "kotileipomostamme". Suuremmat erät
voidaan myös toimittaa keskustan alueelle.
Jos asut tai vierailet Chiang Main tienoilla ja Suomi-ruoat kiinnostavat,
ota yhteyttä tällä lomakkeella tai sähköpostitse!
Leipää postitse
Huhtikuun 2009 lopusta lähtien olemme lähettäneet ruisleipiä viikottain EMS pikapostina
kaikkialle Thaimaahan. EMS paketti on edullinen ja toimiva lähetysmuoto. Paketit toimitetaan
ovelle asti ja lähetyksen kulkua voi seurata postin internet-sivujen kautta.
Ann's Bakeryn ruisleipien käyttäjäkuntaa löytyy Chiang Main lisäksi
nyt jo yli kahdeksankymmenen postinumeron alueelta.
Posti hoitaa lähetyksen perille esim. Bangkokin alueelle noin vuorokaudessa ja
etäämmällä sijaitseviin kohteisiin (esim. Pattaya, Phuket, Hua Hin,
Khon Kaen) aikaa kuluu kaksi vuorokautta.
Bussirahti ja lentorahti
Ruisleipää ja piirakoita saadaan toimitettua myös nopeammin.
Suorat päivittäiset Nakhonchai Air reitit Pattayalle sekä Ubon Ratchathaniin ovat perillä alle vuorokaudessa ja lähetykset voi noutaa NCA:n terminaalista samaan tapaan kuin Suomen Matkahuollossa. Pattayalla terminaali sijaitsee Sukhumvit roadilla, Pattaya Klang risteyksestä hieman etelään (ks.kartta). Pattayan lähetykset saapuvat terminaaliin aamuyöstä 04:30-05:25 ja
Uboniin (Varinin terminaali) puolenpäivän aikoihin 11:00-12:00.
Rahtihinta-esimerkkinä n. 8.5-9kg laatikko Pattayalle maksaa 140b.
Uusimpana toimitusmuotona on lentorahti suorilla lennoilla Chiang Maista Phuketiin, Bangkokiin ja Samuille.
Phuketiin ja Bangkokiin liikennöi Thai Airways ja Samuille Bangkok Airways. Lähetys pitää hakea lentokentältä.
Aikataulut (joka päivä):
CNX-HKT (Phuket) TG129 12:40-14:35, noudettavissa 15:30 jälkeen
Rahtihinta 50b + 26b/kg
CNX-USM (Samui) PG242 14:05-15:50, noudettavissa n. 16:20 jälkeen
Rahtihinta 80b + 30b/kg
CNX-BKK (Bangkok, Suvarnabhumi) TG111 15:55-16:05, noudettavissa 17:00 jälkeen
Rahtihinta 50b + 18b/kg
Sekä bussi- että lentorahtien minimitilaus on 1000b + rahtikulut. Huomioi
myös tuotekohtaiset minimitilausmäärät (pienin kerralla leivottava erä).
Bussi- ja lentorahtitoimitukset kannattaa tilata hyvissä ajoin - piirakkatilaukset
ainakin 2vrk ja ruisleipätilaukset 3vrk aiemmin.
Kuinka näitä saa tilattua?
Ruisleipää paistetaan joka sunnuntai-iltana ja postitoimitukset lähtevät
eri puolille Thaimaata maanantai-aamuna. Tällä vakiovuorolla toimitetaan kaikenkokoisia
tilauksia, yhdestä vuokaleivästä lähtien. Kun tilaat lauantaihin klo 17 mennessä,
ehtii tilauksesi mukaan maanantai-aamun lähetyserään.
Jos kertatilaus on vähintään 8 kpl 500g ruisvuokaa tai 32 kpl "reissari"
tyylisiä annospaloja - ne voidaan tehdä ja toimittaa minä päivänä
tahansa. Huomaa kuitenkin, että ruisleivän valmistus alkaa hapanjuuren teosta ja
siihen menee noin yksi vuorokausi. Toimitusaika ruisleiville on siis käytännössä
kaksi vuorokautta + postikuljetus. Viikonlopun yli ei EMS postia kannata lähettää
joten 24h kohteisiin mahdolliset lähetyspäivät ovat maanantaista torstaihin
ja 48h kohteisiin maanantaista keskiviikkoon.
Jos teet leipätilauksesi sähköpostitse, ilmoita tarkka toimitusosoite
ja mielellään myös puhelinnumero mistä tavoittaa.
Vahvistamme tilauksesi sähköpostitse ensi tilassa.
Kun paketti on postissa, saat EMS seurantakoodin
jolla lähetyksen kulkua voi seurata "reaaliajassa" netistä.
Lähetysilmoituksen mukana tulee myös lasku
pankkiyhteyksineen tilisiirtoa varten.
| Tuote | Koko n. | B/Kpl | Minimierä* | Tekoaika | Saatavuus |
| Ruisleipä |
500g vuoka |
70b |
8 kpl |
48h |
CM,P,B,L |
| Reikäleipä |
500g |
100b |
8 kpl |
48h |
CM,P,B,L |
| Ruislimppu |
500g |
100b |
8 kpl |
48h |
CM,P,B,L |
| "Reissari" |
100g-120g |
25b |
32 kpl |
48h |
CM,P,B,L |
| Ruisnapit (korppu) |
150g pss |
70b |
- |
- |
CM,P,B,L |
| Karjalanpiirakka |
75-85g |
15b |
50 kpl |
12h |
CM,B,L** |
| Lihapiirakka |
160g-180g |
40b |
20 kpl |
12h |
CM,L |
| Lasagne (pakaste) |
n.350g |
100b |
- |
- |
CM |
Saatavuus: CM Chiang Mai, P Posti (EMS), B Bussirahti, L Lentorahti
*) Minimierä joka tehdään samantien. Pienemmät ruisleipä-tilaukset tehdään sunnuntai-iltana/yönä ja lähetetään maanantai-aamuna. Piirakoilla ei vakiovuoroa eli niitä tehdään kun tilausmäärä täyttyy.
**) Karjalanpiirakoita voidaan toimittaa myös EMS postin kautta kohteisiin joihin jakelu tapahtuu 1 vuorokaudessa (Bangkok, Chiang Rai ym.)
Esim. ruisvuokaleipiä EMS-postitoimituksena:
1 kpl 70b postitus 67b pakkaus 12b yht. 149b (á 149b)
2 kpl 140b postitus 82b pakkaus 12b yht. 234b (á 117b)
4 kpl 280b postitus 122b pakkaus 20b yht. 422b (á 106b)
8 kpl 560b postitus 217b pakkaus 25b yht. 802b (á 100b)
Esim. "Reissari"-ruisleipiä bussirahtina Pattayalle:
40 kpl 1000b rahti 140b pakkaus 32b yht. 1172b (á 29b)
Esim. lihapiirakoita lentorahtina Phuketiin:
25 kpl 1000b rahti n. 206b pakkaus 32b yht. 1238b (á 50b)
Esim. karjalanpiirakoita lentorahtina Samuille:
70 kpl 1050b rahti n. 290b pakkaus 32b yht. 1372b (á 20b)
Linkit
Ann's Bakery UUTISET & BLOGI
EMS lähetysseuranta
Seurantakoodi on muotoa EHxxxxxxxxxTH, EGxxxxxxxxxTH tms. (2 kirjainta, 9 numeroa, 2 kirjainta)
Thai Airways lähetysseuranta
Lentorahtikirjan numerolla (AWB) joka on muotoa xxxxxxxxxxx, (11 numeroa ei tavuviivoja)
Nakhonchai Air bussirahdin seuranta
Thaimaan EMS postin hintalaskuri
THAI-klupi ry:n keskustelupalstalta löytyy viestiketju ruisleipien
ja muiden tuotteidemme toimitusaikatauluista (vaatii rekisteröinnin):
Ruisleipää Thaimaasta - Ann's Bakery tiedottaa
|
|